Esposizione Universale di Roma

Esposizione Universale di Roma (EUR, alkuperäiseltä nimeltään E42) on suuri rakennusten keskittymä Rooman esikaupunkialueella, joka on myös merkittävä liike-elämän keskus. Rakennustyöt aloitti vuonna 1935 Italian fasistijohtaja Benito Mussolini, jolla oli tarkoitus juhlistaa kaksikymmentävuotiasta fasismia vuonna 1942, suunnitellun mutta sittemmin sodan vuoksi peruuntuneen maailmannäyttelyn yhteydessä. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan E42 olisi yhdistänyt Rooman kaupungin lounaasta suoraan meren rantaan Lidon kaupunkiin. Suunniteltu laajennus ei toteutunut toisen maailmansodan syttymisen vuoksi

EUR tarjoaa laaja-alaisen näkymän siitä, miltä Italia näyttäisi, mikäli fasistihallitus ei olisi kaatunut. Kaikista edustavin fasismin aikaisesta suunnitelmista on Palazzo della Civiltà Italiana (1938–1943), josta muodostui koko hankkeen tunnus, joka on tunnettu siitä lähtien nimellä "Colosseo Quadrato" (”neliö-Colosseum”).

Toisen maailmansodan jälkeen Rooman kaupunginisät ymmärsivät, että heillä oli jo valmiina Rooman historiallisen keskustan ulkopuolella liike-elämän keskuksen perustat vuosikymmeniä ennen kuin muut pääkaupungit edes suunnittelivat sellaisia, kuten Lontoon Docklands tai La Defence Pariisissa.

Keskeneräisiä fasismin aikaisia rakennuksia viimeisteltiin 1950- ja 1960-luvuilla valmiiksi, ja uusia rakennuksia rakennettiin nykytaiteen tyylisuunnan mukaisesti toimistoiksi sekä hallituksen ministeriöille, ja ne ympäröitiin laajoilla puutarhoilla ja puistoilla. Moni italialainen yhdistää EURin leveään elämään ja helppoon rahaan, mutta useat expatriaatit Pohjois-Amerikasta valitsevat paikan sen vuoksi, että se on lähellä historiallista keskustaa ja asuinrakennukset ovat uudempia ja infrastruktuuri paremmassa kunnossa. Lisäksi EUR on lähellä kansainvälistä lentokenttää ja sinne on helppo päästä autolla. Yhteyksiä parantavat entisestään Rooman metron C-linja sekä Rooman ja Lidon välinen rautatieyhteys.

Muita nähtävyyksiä EURin aluella ovat Museum of Roman Civilization, Pigorini National Museum of Prehistory and Ethnography, vuoden 1960 kesäolympialaisten areena PalaEUR (nyt PalaLottomatica), suunnittelijoinaan Pier Luigi Nervi ja Marcello Piacentini sekä LunEur Luna Park (avoinna 1953 ja 2008 välisen ajan).

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '.
Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Юрий Титов
1 march 2014
Когда у меня в Риме стали плавиться мозги от базилик и церквей, я решил рвануть в другой мир - это квартал EUR, построенный Муссолини в 30-40 годах. Так называемый квартал "фашисткой" архитектуры.Не чуждый различным видам и направлениям архитектуры, я остался доволен увиденным.Спортивный комплекс, к сожалению, был закрыт для посещения, а вид его снаружи ограды обнадеживал
Hotel Best Roma

alkaen $463

Hotel Infinito

alkaen $75

Daniela Hotel

alkaen $66

Espana Hotel

alkaen $88

Shiva B&B

alkaen $64

B&B Manzoni Holidays

alkaen $94

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tre Fontane Abbey

Tre Fontane Abbey (English: Three Fountains Abbey; Latin: Abbatia

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
San Paolo fuori le mura

Basilica di San Paolo fuori le mura on yksi neljästä suuresta v

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Catacomb of Callixtus

The Catacomb(s) of Callixtus (also known as the Cemetery of Callixtus)

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
San Sebastiano fuori le mura

San Sebastiano fuori le mura (Saint Sebastian outside the walls), or

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Church of Domine Quo Vadis

The Church of St Mary in Palmis (italiano. Chiesa di Santa Maria delle

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Grabmal der Caecilia Metella

Гробниця Цецилії Метелли (лат. Caecilia Metella) — монумент

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Capo di Bove

Capo di Bove is an archeological site on the Appian Way on the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Protestant Cemetery, Rome

The Protestant Cemetery (italiano. Cimitero protestante), officially

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Notre-Dame-de-Bon-Secours Chapel

The Notre-Dame-de-Bon-Secours Chapel (chapelle

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bodie

Bodie on aavekaupunki Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Se

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Quincy Mine

The Quincy Mine is an extensive set of copper mines located near

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Coloma, California

Coloma (formerly, Colluma and Culloma) is a small unincorporated

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
John Knox House

The John Knox House is an historic house in Edinburgh, Scotland,

Katso kaikki vastaavat paikat