Derbyn kaupunginmuseo

Derbyn kaupunginmuseo (engl. Derby Museum and Art Gallery) on englantilaisen Derbyn kaupungin historiaa esittelevä museo. Sen kokoelmiin kuuluu niin posliinia, maalauksia ja arkeologisia löytöjä kuin myös paikallisiin varuskuntiin, geologiaan ja luontoon liittyviä näyttelyesineitä. Museolla on myös huomattava kokoelma kaupungissa 1700-luvulla vaikuttaneen taiteilija Joseph Wrightin maalauksia.

Kokoelmat

Posliinikokoelmat liittyvät siihen, että kaupungissa on tuotettu posliinia noin vuodesta 1750 alkaen. Vanhimpiin esineisiin kuuluu kiinalaista esittävä pieni posliininukke vuodelta 1752. Kokoelmissa on myös taidokkaiden posliininmaalareiden töitä.

Arkeologisia kohteita on kivikaudelta keskiajalle, ja paikallisten kohteiden lisäksi museossa on kaksi egyptiläistä muumiota. Muumiot on ostettu museon kokoelmiin jo 1800-luvun alkupuolella. Toinen niistä on osittain avattu kääreistään.

Derbyn merkittävä rooli vuoden 1745 jakobiittikapinassa on tuotu esille vallantavoittelija Charles Edward Stuartille omistetun huoneen avulla.

Geologiaa ja luonnontieteitä esittelevässä osassa on esillä Derbystä löytynyt virtahevon fossiili, kuuluisa kirjekyyhky King of Rome, ichthyosauruksen fossiili ja kivettynyt linnunpesä. Geologisissa kokoelmissa on kaikkiaan 1 200 mineraalia, 1 500 fossiilia ja 200 kiveä.

Sotamuseo-osassa esitellään paikallisten varuskuntien, 9th/12th Royal Lancers, historiaa. Joukko-osastot muodostettiin taltuttamaan vuoden 1715 jakobiittikapinaa, ja ne ovat toimineet aktiivisesti useissa sodissa siitä alkaen, esimerkiksi Krimin sodassa, molemmissa maailmansodissa ja Persianlahden sodassa. Museossa on esillä niiden käyttämiä aseita, mitaleita, univormuja, viestintävälineitä ja ruokatarvikkeita. Esillä on Viktorian risti sekä luonnollisen kokoinen malli ensimmäisen maailmansodan aikaisesta ratsuväen sotilaasta täysine varusteineen. Kokoelmissa on runsaasti aineistoa buurisodan ja ensimmäisen maailmansodan ajoilta.

Taidekokoelmiin kuuluu valistuksen ajan merkittävimmän englantilaismaalarin Joseph Wrightin mestariteoksia, kuten fosforin keksimistä kuvaava Alkemisti ja Intiaanin leski, josta nähdään, että päähinettä varten Wrightillä on ollut malli, mutta intiaanin käyttämien vaatteiden tilalle hän on kuvitellut uusklassismille tyypillisen viitan. Teoksen Filosofi luennoi telluurion äärellä mukaan rakennettu telluurio on myös esillä museossa. Wrightin muotokuvat, maisemat ja laatukuvat kertovat tuon ajan uusista keksinnöistä ja löydöistä. Wrightin aikana Midlands oli yksi teollistumisen keskeisiä alueita, ja hänen tuttavapiiriinsä kuului teollistumisen edelläkävijöitä kuten Richard Arkwright sekä ajan merkittäviä intellektuelleja kuten Darwinin isoisät keramiikanvalmistusta kehittänyt Josiah Wedgwood ja luonnontutkija-runoilija Erasmus Darwin. Wrightin muotokuvat heistä ovat museossa.

Wrightillä oli paljon yhteyksiä Derbyn seudulle, eikä hän koskaan viettänyt pitkiä aikoja Lontoossa, joten on luonnollista, että paras Wright-kokoelma on juuri Derbyssä.

Historia

Museon historia alkaa 10. helmikuuta 1836, jolloin kaupunkiin perustettiin museo ja luonnontieteellinen seura. Niiden toimintaa rahoitettiin lahjoituksin ja jäsenmaksuin. Kahden ensimmäisen vuoden aikana museo sai paljon lahjoituksia, etenkin Dr. Richard Foresterin mineraalikokoelmista ja kummallisten esineiden kokoelmista. Vuonna 1840 museo muutti omiin tiloihin Ateneumiin. 1840-luvun loppupuolella tiedeseuran ja museon toiminta kuitenkin hiipui.

1850-luvulla museota tarjottiin kaupungin omistukseen mutta valtuusto hylkäsi tarjouksen. Vuonna 1858 museo ja tiedeseura yhdistyivät Derbyn filosofiseen seuraan ja yhdistynyt seura sai käyttöönsä museon suurlahjoittajan tohtori Foresterin kartanon. Vuonna 1879 museo muutti suurempiin tiloihin, se sai lasivitriineitä ja vuonna 1883 sähkövalot.

Vuonna 1936 Alfred E. Goodey lahjoitti museolle maalauskokoelmansa. Goodeyn kuoltua vuonna 1945 museo sai hänen jäämistöstään lisää teoksia sekä rahaa galleriarakennuksen laajennusta varten.

Rakennus

Museon kanssa samassa talossa toimii myös Derbyn pääkirjasto. Rakennus on goottilaista tyyliä, ja se rakennettiin vuonna 1879 Richard Knill Freemanin suunnitelmien mukaan. Rakennuksen rahoitti Bassin panimon omistaja, kansanedustaja Michael Thomas Bass. Sitä on laajennettu sen jälkeen useita kertoja. Rakennuksessa on Arts and Crafts -tyylinen torni, takorautainen portaikko ja freskojen koristama galleria. Vuonna 1932 tulva tuhosi rakennuksen kellarikerroksessa säilytettyjä kokoelmia, osa kadonneiksi luulluista geologian näytteistä löytyi myöhemmin vintiltä, mutta ilman nimilappuja. Vuonna 2010 rakennuksen kattoa korjattiin, ja 2011 sinne lisättiin uusi hissi ja wi-fi ja valaistusta parannettiin..

Vuonna 2011 museo liitti kokoelmiinsa QRpedia-koodit, joiden avulla vieraat voivat lukea näyttelyesineisiin liittyviä wikipedia-artikkeleita mobiililaitteillaan. Museo osallistui koodien kehitystyöhön niiden testauspaikkana.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Emma Hallam
15 february 2014
Take a #MuseumSelfie in 1001 Objects Gallery and share with @derbymuseums using super fast WiFi!
Visit Derby
30 may 2012
Visit Derby and discover the fantastic history and heritage of our city. Look out for the tremendous collection of Joseph Wright of Derby paintings - the largest in the world!
Martin Broadhurst
12 august 2012
The Joseph Wright collection is really quite special and should be visited by anyone visiting the city.
Jonathan Wallis
19 february 2014
The Joseph Wright collection is fantastic
Gary Austin Photography
There is some Interesting Stuff in here, you need to keep your eye on the place
Station Lodge - City Living, Close to the Station

alkaen $0

Holiday Inn Derby Riverlights

alkaen $182

Luxe Serviced Apartments

alkaen $294

SACO Derby - The Mill House

alkaen $160

Best Western The Stuart Hotel

alkaen $116

Days Hotel Derby

alkaen $56

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Derbyn tuomiokirkko

Luokka: Uskontoon liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Darley Abbey

Darley Abbey is a historic mill village, now a suburb of the city of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kedleston Hall

Kedleston Hall (·) is an English country house in Kedleston,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Breadsall Priory

Breadsall Priory is a former priory in Derbyshire. A house of the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Elvaston Castle

Elvaston Castle (full name Elvaston Castle Country Park) is a country

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Horston Castle

Horston Castle (sometimes spelt Horeston) is situated about 1 mile to

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Swarkestone Hall Pavilion

Swarkestone Hall Pavilion also known as Swarkestone Stand and The

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Derwentin laakson tehtaat

Derwentin laakson tehtaat ovat vanhoja tekstiilitehtaita Derwentjoen

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Museo Nacional de Arte

The Museo Nacional de Arte (MUNAL) (English. National Museum of Art)

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Philadelphian taidemuseo

Philadelphian taidemuseo on Yhdysvaltain suurimpia taidemuseoita. Sen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
The Cloisters

The Cloisters is the branch of the Metropolitan Museum of Art

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
James Simon Gallery

The James Simon Gallery will be a new, centrally located visitor

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tokion kansallismuseo

Tokion kansallismuseo (jap. 東京国立博物館) on kansallismuseo Tokiossa, Jap

Katso kaikki vastaavat paikat