Ciudad Universitaria de Caracas

Ciudad Universitaria de Caracas (”Caracasin yliopistokaupunki”) on Caracasissa sijaitsevan Venezuelan keskusyliopiston pääkampus. Sen suunnittelutyössä oli mukana useita arkkitehteja ja taiteilijoita. Työn pääsuunnittelija oli arkkitehti Carlos Raúl Villanueva. Kampusalue valittiin vuonna 2000 Unescon maailmanperintöluetteloon.

Historia

Venezuelan keskusyliopiston tausta on vuodessa 1721, jolloin Espanjan kuninkaan Filip V:nnen määräyksestä perustettiin Caracasiin Kuninkaallinen ja paavillinen yliopisto. Se toimi alkuun Santa Rosan seminaarin yhteydessä, ja itsenäinen laitos siitä tuli 1856. Yliopiston tilat olivat tämän jälkeen Pyhän Franciscuksen luostarin entisessä rakennuksessa, mutta pian yliopisto alkoi levittäytyä myös muihin rakennuksiin. Opetuksen hajaantuminen aiheutti ongelmia, ja yliopistossa alettiin suunnitella uuden modernin kampusalueen rakentamista kaupungin laitamille.

Uuden kampuksen suunnittelu aloitettiin 1942, ja ensimmäiset suunnitelmat keskittyivät lääketieteellisen tiedekunnan ja kliinisen sairaalan rakennuksiin. Seuraavana vuonna nimitettiin komissio valvomaan rakennustöitä, ja siihen tuli edustajia useista ministeriöistä. Suunnittelutöiden johtoon valittiin arkkitehti Carlos Raúl Villanueva. Villanueva ei ollut vielä ollut mukana vuonna 1943 julkaistussa ensimmäisessä suunnitelmassa, johon oli hahmoteltu jo useita rakennusryhmiä. Hän osallistui vuonna 1944 Bogotán suuntautuneella matkalle, jossa komissio tutki Bogotán yliopistokampusta. Matkan jälkeen päätettiin perustaa arkkitehtuuriryhmä, joka valvoisi koko suunnittelutyötä. Vielä samana vuonna valmistui uusi suunnitelma.

Ensimmäisenä aloitettiin vuonna 1945 kliinisen sairaalan ja siihen liittyvien rakennusten rakentaminen. Teknisen koulun rakennustyöt aloitettiin 1947. Ensimmäisen vaiheen rakennukset saatiin valmiiksi 1953, minkä jälkeen projekti kehittyi jatkossa dynaamisesti. Sinä vuonna alkoi Villanuevalle tärkeän arkkitehtuurin tiedekunnan rakentaminen. Tämän jälkeen rakennettiin vielä muitakin tiedekuntarakennuksia, ja viimeiset rakennukset valmistuivat vasta Villanuevan kuoleman jälkeen. Rakennuksiin on tehty tämän jälkeen joitakin muutoksia, ja alueella on noussut myös uusia rakennelmia, esimerkiksi Gorka Dorronsoron suunnittelema insinööritieteiden hallintorakennus.

Venezuela nimesi kampusalueen suojelukohteeksi 1994, jolloin alueen kuntoa tutkittiin ja laadittiin tarkkailuohjelma. Unescon maailmanperintöluetteloon kampus listattiin vuonna 2000. World Monuments Fund valitsi arkkitehtuurin tiedekunnan rakennuksen vuoden 2010 suojelua kaipaavien kulttuurikohteiden luetteloon.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Gato Monge
29 december 2013
CIUDAD UNIVERSITARIA DE CARACAS - World Heritage UNESCO The Ciudad Universitaria de Caracas, built to the design of the architect Carlos Raúl Villanueva, between 1940 and 1960, is an outstanding ...
Keryne Este
25 may 2016
La universidad es hermosa! Con todo y el deterioro acelerado que ha presentado estos últimos años por falta de asignación de presupuesto sigue siendo bella
Jorge Alejandro Sánchez Rojas
Finalizando el Diplomado en Gerencia de Social Media. De verdad, esta es "La casa que vence las sombras". Larga vida y éxito a la Universidad Central de Venezuela. Espero volver pronto a sus aulas.
Henrique Millán
4 april 2013
Antigua Universidad Real y pontificia de Caracas hoy la Universidad Central de Venezuela es la primera universidad autónoma del país.
Pedro Fuenmayor
16 february 2015
Asfixia económica que se traduce en deterioro estructural... la universidad más moderna del mundo al momento de su inauguración en los años 50 y actualmente patrimonio cultural de la humanidad
Alvaro Omar Martinez
12 march 2012
En el año 2000 fue declarada la Patrimonio Cultural de la Humanidad por la Unesco y hasta entonces ha sabido valer su título con obras de artistas naciones e internaciones alrededor de todo el campus.
8.3/10
6 446 ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
0.2km from Pasillo de Ingeniería, Universidad Central de Venezuela, Ciudad Universitaria, Caracas, Venezuela Hanki reittiohjeet
Fri 6:00 AM–7:00 PM
Sat 8:00 AM–11:00 AM
Sun None
Mon-Tue 6:00 AM–7:00 PM
Wed 6:00 AM–8:00 PM

Universidad Central de Venezuela on Foursquare

Ciudad Universitaria de Caracas on Facebook

Gran Melia Caracas Hotel

alkaen $45

JW Marriott Hotel Caracas

alkaen $119

Lidotel Hotel Centro Lido

alkaen $125

Hotel Lincoln Suites

alkaen $0

EMBASSY SUITES

alkaen $119

Paseo Las Mercedes

alkaen $158

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Monumento a Colón en el Golfo Triste

El monumento a Colón en el Golfo Triste es una obra de Rafael de la

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Teresa Carreño Cultural Complex

The Teresa Carreño Cultural Complex (Complejo Cultural Teresa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Caracas Athenaeum

The Caracas Athenaeum (known in Spanish as the Ateneo de Caracas) is a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mosque of Sheikh Ibrahim Al-Ibrahim

The Mosque Ibrahim Ibin Abdul Aziz Al-Ibrahim or Caracas Mosque is a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Children's Museum of Caracas

Children's Museum of Caracas (Fundación Museo de los Niños) is a m

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
National Theatre of Venezuela

The Teatro Nacional de Venezuela is a building (opened 1905) and

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Caracas Cathedral

The Caracas Cathedral is the seat of the archdiocese of Caracas,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Palacio Municipal de Caracas

The Palacio Municipal de Caracas, or Consejo Municipal de Caracas, is

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Moskovan Kreml

Moskovan Kreml (Шаблон:K-ru) on Moskovan keskustassa sijaitseva histo

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Old Havana

Old Havana (español. La Habana Vieja) contains the core of the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Perito Moreno Glacier

The Perito Moreno Glacier is a glacier located in the Los Glaciares

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Geirangervuono

Geirangervuono (norj. Geirangerfjorden) on Storfjordeniin kuuluva

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Batalhan luostari

Batalhan luostari eli Santa Maria da Vitória na Batalha on

Katso kaikki vastaavat paikat