Circuit Park Zandvoort

Circuit Park Zandvoort on moottorirata, joka sijaitsee lähellä Zandvoortin kaupunkia Alankomaissa Pohjanmeren rannalla.

Zandvoortissa on pidetty autourheilukilpailuja jo ennen toista maailmansotaa, mutta varsinainen moottorirata valmistui vasta sodan jälkeen, suunnittelijana John Hugenholtz.

Rata avattiin 7. elokuuta 1948. Seuraavana vuonna siellä ajettiin Zandvoortin Grand Prix. 1952 ajettiin Hollannin Grand Prix, joka kuului Formula ykkösten sarjaohjelmaan

Vuonna 1985 Hollannin GP ajettiin viimeisen kerran. Yhtiö, joka pyöritti radan toimintaa, lopetti toimintansa. Rataa, jonka omisti Zandvoortin kaupunki, ei käytetty vähään aikaan, joten kaupunki myi osia rata-alueesta vuonna 1987 eräälle bungaloweja ylläpitävälle yritykselle. Tämä bungalow-kylä on yhä rata-alueen vieressä.

Ryhmä ihmisiä ja yrityksiä suunnitteli jäljellä olevan radan säästämistä. Näin syntyi "Circuit Park Zandvoort" ja rata suunniteltiin uudelleen. Ensin avattiin 2,6 km pitkä rata kesällä 1989. Vuonna 1995 CPZ sai luvan Hollannin hallitukselta rakentaa uusi täysimittainen rata. Tämä projekti valmistui 2001. Varikkorakennukset, pääkatsomo ja radan muoto uudistettiin. Tällä hetkellä radalle yritetään saada taas F1 -kilpailu, mutta mahdollisuudet ovat melko pienet.

Kuuluisin mutka radalla on Tarzanbocht ("Tarzanin mutka") pääsuoran lopussa, joka antaa erinomaiset mahdollisuudet ohitusyrityksille. Tarinan mukaan tämä mutka on nimetty paikallisen henkilön mukaan, joka sai lempinimekseen Tarzan. Hän halusi antaa radan suunnittelijoille omistamansa puutarhan dyyneiltä mikäli he nimeäisivät mutkan hänen mukaansa. Tarinasta on liikkeellä erilaisia versoita.

Radalla on sen historian aikana sattunut monia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia; esimerkiksi Piers Courage vuonna 1970 ja Roger Williamson vuonna 1973.

Formula 1 -voittajat

Kausi Voittaja Talli Raportti
1948 Prinssi Bira Maserati Raportti
1949 Luigi Villoresi Ferrari Raportti
1950 Louis Rosier Talbot-Lago Raportti
1951 Louis Rosier Talbot-Lago Raportti
1952 Alberto Ascari Ferrari Raportti
1953 Alberto Ascari Ferrari Raportti
1955 Juan Manuel Fangio Mercedes-Benz Raportti
1958 Stirling Moss Vanwall Raportti
1959 Jo Bonnier BRM Raportti
1960 Jack Brabham Cooper Raportti
1961 Wolfgang von Trips Ferrari Raportti
1962 Graham Hill BRM Raportti
1963 Jim Clark Lotus Raportti
1964 Jim Clark Lotus Raportti
1965 Jim Clark Lotus Raportti
1966 Jack Brabham Brabham Raportti
1967 Jim Clark Lotus Raportti
1968 Jackie Stewart Matra Raportti
1969 Jackie Stewart Matra Raportti
1970 Jochen Rindt Lotus Raportti
1971 Jacky Ickx Ferrari Raportti
1973 Jackie Stewart Tyrrell Raportti
1974 Niki Lauda Ferrari Raportti
1975 James Hunt Hesketh Raportti
1976 James Hunt McLaren Raportti
1977 Niki Lauda Ferrari Raportti
1978 Mario Andretti Lotus Raportti
1979 Alan Jones Williams Raportti
1980 Nelson Piquet Brabham Raportti
1981 Alain Prost Renault Raportti
1982 Didier Pironi Ferrari Raportti
1983 René Arnoux Ferrari Raportti
1984 Alain Prost McLaren Raportti
1985 Niki Lauda McLaren Raportti

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Edwin P.
17 august 2017
Nice place to see some auto and motorsport. Lots of events with a diversity of raceclasses.
Weg Ermee
16 october 2014
DTM was super!
Ruben van der Zwan
2 april 2013
Leuk om vanaf de duintop naar het circuit te kijken, tussen point 15/16 heb je een fantastisch uitzicht!
Marco Vonk
12 september 2015
Het is altijd leuk op Zandvoort
Dries van der Vossen
5 june 2010
Mickey's bar bij Trees nog even. Koel biertje bij de Masters
9.0/10
Jan Derk Remmers ja 23 503 useammat ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
Burgemeester van Alphenstraat 108, 2041 KP Zandvoort, Alankomaat Hanki reittiohjeet
Wed 11:00 AM–Noon
Thu 11:00 AM–Noon
Fri 9:00 AM–4:00 PM
Sat-Sun 8:00 AM–6:00 PM
Mon 9:00 AM–1:00 PM

Paddock & Pit Lane on Foursquare

Circuit Park Zandvoort on Facebook

NH Zandvoort

alkaen $196

Carlton Square Hotel

alkaen $218

Bell Hotel

alkaen $142

Amsterdam Beach Hotel

alkaen $147

Hotel Bleecker

alkaen $166

ibis Styles Haarlem City

alkaen $109

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Haarlemmerhout

The Haarlemmerhout is the oldest public park of the Netherlands. It

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Villa Welgelegen

Villa Welgelegen, the current offices of the provincial executives of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Huis ter Kleef

The ruins of the Huis ter Kleef castle are located in the city gardens

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Frans Hals Museum

The Frans Hals Museum is a hofje and municipal museum in Haarlem, the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Museum De Hallen, Haarlem

Museum De Hallen is the name of the exhibition space on the Grote

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
St. Bavochurch

The Grote Kerk or St.-Bavokerk is a Protestant church and former

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Teylers Museum

Teylers Museum (Шаблон:IPA-nl) is an art, natural history, and scien

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Castle Brederode

Castle Brederode, also called the Ruïns of Brederode, is located near

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Stade Roland-Garros

Le Stade de Roland Garros ('Roland Garros Stadium') is a tennis venue

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Suzuka Circuit

Suzuka Circuit (jap. 鈴鹿サーキット) on japanilainen moottorirata

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Okayama International Circuit

Okayama International Circuit (jap. 岡山国際サーキット) on moottoriurheilura

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bugatti Circuit

Bugatti Circuit on kilparata, joka sijaitsee Le Mansissa Ranskassa. Se

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Autódromo Hermanos Rodríguez

Autódromo Hermanos Rodríguez on moottorirata Mexico Cityssä, Me

Katso kaikki vastaavat paikat