Chrysler Building

Chrysler Building on vuonna 1930 valmistunut New Yorkissa sijaitseva 318,9 metriä korkea 77-kerroksinen Art Deco -tyylinen pilvenpiirtäjä. Rakennuksen kattokorkeus on 285 metriä.

Yleistietoa

Chrysler Building sijaitsee Manhattanilla osoitteessa 405 Lexington Avenue. Rakennus on 319 metriä korkea ja siinä on 77 kerrosta. Rakennuksessa on 3862 ikkunaa. Chrysler Building on metallirunkoinen. Se oli ensimmäisiä suuria rakennuksia maailmassa, jonka ulkokuoressa on käytetty merkittävät määrät metallia. Chrysler Buildingia pidetään yhtenä maailman kauneimmista pilvenpiirtäjistä.

Chrysler Buildingin rakentaminen aloitettiin vuonna 1928. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti William Van Alen ja sen rakentamiseen osallistui jopa 2000 työmiestä. Arvioiden mukaan työmiehet rakensivat neljä kerrosta viikossa. Rakennustyöt saatiin valmiiksi vuonna 1930. Chrysler Building oli valmistuttuaan maailman korkein rakennus, mutta vain vuoteen 1931 saakka, jolloin Empire State Building valmistui. Ennen Chrysler Buildingia maailman korkein rakennus oli Eiffelin torni.

Rakennus on nimetty ensimmäisen omistajansa ja rakennuttajansa, autotehtailija Walter P. Chryslerin mukaan. Nykyään rakennuksen omistaa GVP AG.

Chrysler Building fiktiossa

  • Chrysler Buildingin torni oli näkyvässä osassa suositun Sinkkuelämää-televisiosarjan alkuteksteissä.
  • Vuonna 1998 ilmestyneessä katastrofielokuvassa, Godzilla, Chrysler Building tuhoutuu.

Katso myös

Aiheesta muualta

Julkaise kommentti
Vihjeitä
Cooper Smith
16 august 2012
For a sans-tourist view of the NYC skyline, tell security you're going to Zen Dentistry on the 69th floor. Once there, ask if they take your insurance. While they research, enjoy the view & take pics
Nate S
11 january 2018
No observation deck. My dentist is on the 69th floor so here’s a peek of the view. The lobby elevator only takes you up to a transfer point on 57 floor; there’s a smaller elevator to get near the top.
ℳ????????♍
24 january 2019
The lobby still has that old-world New York style. Take a shortcut through the lobby to admire the nice art deco motifs. Being a prominent building, security guards can be strict in matters of access
ℳ????????♍
24 january 2019
Once world's tallest building and a NYC icon, Chrysler Building is a gorgeous Art Deco style skyscraper with all of the elegance and grandeur you'd expect from a Midtown Manhattan's building
Anjei
22 october 2017
Восхищающая махина. Однозначно один из символов краеугольных города
VacazionaViajes
30 august 2012
Aunque la altura del Empire State hace que se lleve casi toda la fama, el edificio Chrysler es el rascacielos favorito de gran parte de los neoyorquinos y de muchos visitantes.
Lenox Ave Unit 1 by Luxury Living Suites

alkaen $397

Upper West Brownstone Unit 1 by Luxury Living Suites

alkaen $345

Lenox Ave Unit 2 by Luxury Living Suites

alkaen $0

Lenox Unit 3 by Luxury Living Suites

alkaen $0

Lenox Ave Unit 4 by Luxury Living Suites

alkaen $371

Lenox Ave Garden Unit by Luxury Living Suites

alkaen $345

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Grand Central Terminal

Grand Central Terminal (GCT) on terminaaliasema 42nd Streetin ja Park

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
MetLife Building

MetLife Building on pilvenpiirtäjä New Yorkissa Yhdysvalloissa. R

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
New York Public Library

New York Public Library on New Yorkin kaupunginkirjasto.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Trump World Tower

Trump World Tower on vain asuinkäytössä oleva pilvenpiirtäjä Manh

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Non-Violence (sculpture)

Non-Violence is a bronze sculpture by Swedish artist Carl Fredrik

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Yhdistyneiden kansakuntien päämaja

Yhdistyneiden kansakuntien päämaja on Manhattanilla New Yorkissa, Y

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bryant Park

Bryant Park on New Yorkiin kuuluvan Manhattanin saaren keskellä oleva

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pyhän Patrickin tuomiokirkko (New York)

Pyhän Patrickin tuomiokirkko (engl. St. Patrick's Cathedral) on

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Rockefeller Center

Rockefeller Center on New Yorkissa sijaitseva rakennuskokonaisuus,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gledden Building

The Gledden Building is an Art Deco building in Perth, Western

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Chicago Board of Trade Building

The Chicago Board of Trade Building is a skyscraper located in

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Empire State Building

Empire State Building on 102-kerroksinen Art Deco -tyylinen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
General Electric Building

General Electric Building eli 570 Lexington Avenue (alun perin RCA

Katso kaikki vastaavat paikat