Bermudan kolmio

Bermudan kolmio on Floridan eteläkärjen, Puerto Ricon ja Bermudan rajaama kolmionmuotoinen alue, jolla on väitetysti tapahtunut huomattavan paljon laivojen ja lentokoneiden katoamisia. Tunnetuin Bermudan kolmiossa tapahtunut katoaminen on viidestä Avenger-pommikoneesta koostuneen lentue 19:n häviäminen 5. joulukuuta 1945.

Historia

Bermudan kolmion teki kuuluisaksi kielitieteilijä Charles Berlitzin kirja Bermudan kolmio (engl. The Bermuda Triangle, 1974). Kirja esitteli monia alueella tapahtuneeksi väitettyjä katoamisia ja ehdotti ilmiölle erilaisia selityksiä maapallon ulkopuolisista voimista Atlantiksen sijaintiin kolmion alapuolella. Kirjasta tuli kansainvälinen menestys.

Seuraavana vuonna Larry Kusche julkaisi kirjan The Bermuda Triangle Mystery — Solved, jonka mukaan kyse oli vain tiedotusvälineiden liioittelusta ja huonosta tutkimuksesta. Hän pyrki myös osoittamaan virheitä ja puutteita Berlitzin kuvauksissa eri katoamistapauksista.

Kusche käsitteli myös lentue 19:n tapausta. Vaikka Berlitzin kirjan mukaan sää oli katoamisen aikaan hyvä, se oli ollut iltaa kohti huononemassa, ja illalla oli puhkeamassa myrsky. Pakkolasku pimeässä korkeisiin aaltoihin olisi ollut muiden Avenger-lentäjien mielestä tuhoisa koneille.

Bermudan kolmion alue

Monesti Bermudan kolmio rajataan suunnilleen kolmioon Bermuda – San Juan – Miami. Joidenkin mielestä alue on vinoneliö, soikio tai Bermudasta lähtevä ympyrän sektori. Jotkut liittävät alueeseen Kuuban ja Haitin eteläpuolisia meriäkin, Antillit ja Meksikonlahden sekä perinteisestä Bermudan kolmiosta länteen miltei Azoreille asti ulottuvan Atlantin alueen. Eniten katoamisia on sattunut Bahamasaarten eteläpuolella ja Floridan salmissa. Katoamisia sattuu nimenomaan kolmion itäosassa.'

Bermudan kolmion alueen läpi kulkee Golf-virta, ja siellä esiintyy trooppisia hirmumyrskyjä. Alueella on sekä matalaa että syvää merta, ja alueen eteläosissa tapahtuu maanjäristyksiä.

Selityksiä katoamisille

Luonnolliset selitykset

Eräs selitys Bermudan kolmion katoamisille on ihmisen tahallinen toiminta tai huolimattomuus. Näitä ovat laivoille taitamaton suunnistus, merirosvous, laivojen tahallinen hävittäminen vakuutuspetoksen vuoksi ja laivojen huono lastaus tai rakenne. Lentokoneita voi pudota moottori- ja muiden rakenteellisten vikojen takia.

Alueen arvaamattomat sääolot ovat myös oma ongelmansa. Ilmassa esiintyy joskus hyvin voimakkaita ilmakuoppia, selkeän sään turbulenssia, joka saattaa pudottaa lentokoneen ja aiheuttaa merillä suuria aaltoja (rosvoaaltoja) ja seiche-aaltoja, jotka voivat upottaa varsinkin huonosti lastatun aluksen.

On tapauksia, joissa vedenalainen pyörre on imaissut hinauksessa olevan aluksen, ja uppoavasta aluksesta on onnistuttu pelastautumaan.

Golfvirta on Bermudan kolmion alueella voimakas. Golfvirta voi kuljettaa moottorit pysähdyksissä olevan aluksen kauas merelle myrskyjen armoille. Bermudan kolmion alue on trooppisten myrskyjen pääaluetta, jolla myrsky saattaa nousta äkkiarvaamatta.'

Osa Bermudan kolmion katoamisista lienee väärinkäsityksiä. Esimerkiksi vuonna 1918 Bermudan kolmiossa kadonneeksi väitetty USS Cyclops on kyllä kadonnut, mutta sen ei tiedetä kadonneen niin sanotun Bermudan kolmion alueella.

Alue on eräs maailman vilkkaimpia sekä laiva- että lentoliikenteen osalta. Niinpä tietty osa kaikista maailman katoamisista kuuluukin tälle alueelle. Toisaalta katoamisten paikantaminen on aina vaikeaa.

On sanottu, että vastaavasti voitaisiin valita alue Gibraltarin salmen länsipuolelta ja rajata sen Azoreihin, Kanariansaariin ja Portugaliin ja kutsua sitä Madeiran kolmioksi. Tälläkin alueella on epäilemättä kadonnut runsaasti laivoja, ja jotkut voisivat kutsua sitä arvoitukseksi.

On ehdotettu, että Bermudan kolmion salaisuus olisi osaltaan alueen merenpohjan metaanikaasuissa. Alueella on melko aktiivinen merenpohja maanjäristysten ja tuliperäisyyden takia, ja tämän seurauksena merenpohjasta vapautuu metaania. Kaasupurkauman kohdalla vesi kadottaa kannatusvoimansa ja alus voi upota kuin kivi. Kaasunpurkaukset ilmassa voivat aiheuttaa lentokoneille vastaavia ongelmia, kun kevyt metaani ei kannata konetta normaalin ilman tavoin. Tämä voi myös sekoittaa mittareita. Ei kuitenkaan ole mitään syytä olettaa, että nämä syyt olisivat tällä alueella yleisempiä kuin muilla aktiivisen merenpohjan alueilla.

Yliluonnolliset selitykset

Monia Bermudan kolmion katoamisten selityksistä pidetään näennäistieteenä. Katoamisten syiksi on väitetty esimerkiksi Atlantiksen koneita, ufoja ja suuria, tuntemattomia vedenalaisia esineitä. Berlitzin kirjassa syyksi mainitaan muun muassa ajan vääristymät.

Eräs selitys on Atlantin valtameren pohjassa oleva musta aukko. Sen vastakohdaksi on tarjottu Tyynen valtameren pohjassa sijaitsevaa "Lohikäärmeen kolmiota", valkoista aukkoa, joka syöksee ulos uutta materiaa, kenties uutta elämääkin.

Ivan T. Sanderson on väittänyt, että maailmassa olisi 12 Bermudan kolmion ja Paholaisen meren tyyppistä katalaa pyörrettä säännöllisin välimatkoin siten, että niistä syntyy ikosaedri. Kaksi pyörteistä olisi navoilla ja kymmenen 30:nnellä pohjoisella ja eteläisellä leveysasteella. Sandersonin mukaan ne ovat ilmavirtojen ja merivirtojen kohtauspisteitä. Pyörteitä on hänen kaavionsa mukaan muun muassa Marokossa, Algeriassa, Iranissa, Pakistanissa tai Intiassa ja Havaijin pohjoispuolella.

Bermudan kolmion alueella kadonneiksi väitettyjä

  • 1880: Brittiläinen Atlanta-laiva mukanaan 290 ihmistä.
  • 1881: Maria Celestestä katosi neljä henkeä
  • 1918: Yhdysvaltain laivaston alus USS Cyclops mukanaan 306 ihmistä.
  • Joulukuu 1945: Yhdysvaltain laivaston ilmavoimien viisi TBM Avenger-torpedopommittajaa, lentue 19.
  • 30. lokakuuta 1954: Yhdysvaltain laivaston Lockheed Super Constellation -lentokone mukanaan 22 ihmistä
  • 11. tammikuuta 1976: rahtikone kahdeksanhenkisine miehistöineen
  • 3. kesäkuuta 1984: 27 metriä pitkä Marques-laiva mukanaan 18 ihmistä

Televisio ja elokuvat

Kolmio on esiintynyt useasti populaarikulttuurissa. Joitakin esimerkkejä:

  • Lentue 19 ja SS Cotopaxi nähtiin Steven Spielbergin elokuvassa Kolmannen asteen yhteys.
  • Ensimmäisiä aiheesta kertovia dokumenttielokuvia oli Richard Winerin kirjaan perustuva The Devil's Triangle, jota esitettiin vuonna 1975. Elokuvassa tarjottiin 10 000 dollarin palkkio sille, joka ratkaisisi arvoituksen. Juontajana toimi Vincent Price.
  • HBO:n 6-osainen sarja Triangle perustuu tapauksiin, joita Bermudan kolmiossa väitetään tapahtuneen. Sarjaa esitettiin vuonna 2007 Nelosella.
  • Aikahyppy-sarjassa Sam Beckett tapaa lentäjän, joka pelastui lentue 19:n onnettomuudesta. Jaksossa selviää myös, että USS Cyclops pelasti lentäjän merestä 27 vuotta aluksen katoamisen jälkeen.

Lähteet

  • Berlitz, Charles: Bermudan kolmio. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02101-X.

Katso myös

  • Sargassomeri
  • Lentue 19
  • Paholaisen meri
  • Katalat pyörteet
  • Charles Berlitz
  • Larry Kusche

Kirjallisuutta

  • Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4.
  • Bermudan kolmio, Charles Berlitz, ISBN 951-1-02101-X, Otava Keuruu 1975, Neljäs painos
  • Arvoitus syvenee, Charles Berlitz
  • Bermudan paholaiskolmio, Richard Winer, Arvi A. Karisto osakeyhtiö, ISBN 951-23-0931-9, Hämeenlinna 1975, Alkuteos The Devil's Triangle Batman Books 1974 Suom. Brita Penttilä,

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '.

Englanniksi

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Bermudan kolmio: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
Grace Bay Club

alkaen $504

Blue Haven Resort - All Inclusive

alkaen $428

The Atrium Resort

alkaen $537

Royal West Indies

alkaen $270

Ocean Club West Resort

alkaen $0

Caribbean Paradise Inn

alkaen $225

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Alcatraz

Alcatraz on San Franciscon lahdella sijaitseva saari, joka toimi

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Winchester Mystery House

Winchester Mystery House (alun perin Winchester House) on suuri

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Government House (Saskatchewan)

Government House, Regina, Saskatchewan, was constructed as a residence

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Andrew Bayne Memorial Library

The Andrew Bayne Memorial Library is a public library in Bellevue, a

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Goodleburg Cemetery

Goodleburg Cemetery is a cemetery located in Wales, New York. It is

Katso kaikki vastaavat paikat