Banffin kansallispuisto

Banffin kansallispuisto (engl. Banff National Park) on Kanadan Kalliovuorilla, 120–200 kilometriä Calgarystä länteen sijaitseva kansallispuisto, jonka alueella sijaitsee muun muassa Banffin kaupunki. Kansallispuisto on pinta-alaltaan 6 641 km² ja siihen kuuluu yli 1 600 km polkuja.

Historia

Banff oli Kanadan ensimmäinen kansallispuisto. Aluksi alueella oli vuodesta 1885 lähtien pieni suojelualue kahdelle kuumalle lähteelle (Cave ja Basin). 23. kesäkuuta 1887 suojelualue laajennettiin 673 neliökilometriin, ja nimettiin Rocky Mountains Parkiksi. Nimi ’Banff’ tulee Canadian Pacific Railwayn asemalta, jonka uskotaan olleen nimetty Skotlannin Banffshiren mukaan. Canadian Pacific Railway halusi houkutella alueelle turisteja rakentamalla hotellit Banff Springs Hotel ja Chateau Lake Louise.

Banff haki vuoden 1972 talviolympialaisten isännyyttä, mutta hävisi sen Sapporolle.

Maailmanperintökohde

Banffin kansallispuisto pääsi vuonna 1984 yhdessä muiden Kanadan Kalliovuorten luonnonpuistojen kanssa UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuorihuippuja, jäätiköitä, järviä, vesiputouksia, kanjoneita ja kalkkikivivuoria sisältävistä maisemistaan sekä alueelta löydetyistä fossiileistaan.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta ' .
Julkaise kommentti
Vihjeitä
28 march 2013
Одно из самых красивых мест, где мне удалось побывать! Горы необыкновенно живописны и в разное время суток приобретают разные удивительные краски. Городок словно резная деревянная игрушка полон чудных сувенирных магазинчиков и отличных ресторанчиков, где вас очень вкусно накормят. В лесу нельзя лезть за специальные ограждения, поскольку медведи и пумы там не пуганные. Заповедники скалистых гор - одни из последних уголков нетронутой живой природы на Земле.
Charlie Chocolate
1 april 2016
First stop on bike ride around Banff
Jason Heyninck
18 june 2015
Great spot for a panoramic shot!
Glynis Seifried
30 july 2014
On hot days go down to falls tge cool off. Best picture setting in the world. .
Jennifer Schaeffer
22 april 2010
April 21 and it's super-rare, shorts weather at Bow Falls! Come see it this week, you can still walk on snow but the rapids are flowing a gorgeous cornflower blue.
Pia Ferrari
20 february 2018
Easy walk, huge payoff
Marilyn Strayer
10 july 2013
Easy hiking and nice view
9.0/10
325 030 ihmiset ovat olleet täällä
Mount Royal Hotel

alkaen $315

Brewster's Mountain Lodge

alkaen $223

Banff Park Lodge

alkaen $250

Elk + Avenue Hotel

alkaen $204

King Edward Hotel

alkaen $187

Homestead Inn Banff

alkaen $151

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bow Falls

Bow Falls is a major waterfall on the Bow River just before the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Elbow Falls

Elbow Falls is a small set of waterfalls along the Elbow River, west

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Yohon kansallispuisto

Yohon kansallispuisto on Kanadan Kalliovuorten neljästä k

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Wapta Falls

Wapta Falls is a waterfall located in Yoho National Park in British

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Takakkaw Falls

Takakkaw Falls (pronounced ) is a waterfall located in Yoho National

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Calaway Park

Calaway Park is Western Canada's largest outdoor family amusement

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bow Glacier Falls

Bow Glacier Falls is located near Banff, AB. The falls originates

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Peyto Lake

Peyto Lake (pea-toe) is a glacier-fed lake located in Banff National

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Los Glaciaresin kansallispuisto

Los Glaciaresin kansallispuisto (suom. Jäätiköt) on 445 900 he

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Yohon kansallispuisto

Yohon kansallispuisto on Kanadan Kalliovuorten neljästä k

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Chapada dos Veadeirosin kansallispuisto

Chapada dos Veadeirosin kansallispuisto on kansallispuisto Brasiliassa

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Gros Mornen kansallispuisto

Gros Mornen kansallispuisto on kansallispuisto Newfoundlandin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mount Kenyan kansallispuisto

Mount Kenyan kansallispuisto on alue, joka suojelee Afrikan toiseksi

Katso kaikki vastaavat paikat