Linnat on Shimo-toyoura

Azuchin linna

Nadya Popova ja 4 524 useammat ihmiset ovat olleet täällä
7.8/10

Azuchin linna (Шаблон:K-ja) oli yksi Oda Nobunagan tärkeimmistä linnoista Japanissa, nykyisessä Shigan prefektuurissa Azuchin kaupungissa. Se rakennettiin vuosina 1576–1579 Biwajärven rannalle Ōmin provinssiin. Nobunaga rakensi sen tarkoituksella Kioton läheisyyteen, jotta hän voisi vahtia pääkaupungin ympäristöä ja jotta hänen linnoituksensa olisi turvassa ajoittain kaupunkia piinaavilta konflikteilta ja tulipaloilta. Sijainti oli myös strategisesti edullinen, sillä siitä voitiin hallita kulkuteitä Nobunagan tärkeimpien vihollisten välillä. Heihin kuuluivat Uesugi-klaani pohjoisessa, Takeda-klaani idässä ja Mōri-klaani lännessä.

Toisin kuin aiempia linnoja, Azuchia ei tarkoitettu vain sotilaalliseksi rakenteeksi, kylmäksi, pimeäksi ja uhkaavaksi. Nobunaga halusi linnasta ylellisen kartanon, joka ihastuttaisi ja pelottaisi hänen vihollisiaan puolustuslaitteidensa lisäksi myös ylellisillä asunnoillaan ja koristeluillaan sekä vilkkaalla elämällään. Linnan päätorni ei ollut niinkään linnan puolustusten ydinrakenne kuin seitsemänkerroksinen rakennus, jossa oli audienssihalleja, yksityishuoneita, toimistoja ja aarrekammio kuin kuninkaallisessa palatsissa. Azuchin linnan päätornin ainutlaatuinen ylin kerros oli kahdeksankulmion muotoinen. Lisäksi sen seinät oli koristeltu muiden linnojen mustan tai valkoisen yksivärisyyden sijaan värikkäästi tiikerein ja lohikäärmein. Tästä huolimatta linnassa oli kuitenkin myös useita puolustukseen liittyviä innovaatioita: massiivinen ja paksu kivirakenne, korkea keskustorni, josta aseiden käyttö vihollista vastaan oli paremman näkyvyyden vuoksi helpompaa, epäsäännölliset linnakkeet, jotka mahdollistivat hyvät puolustusasemat ja linnan poikkeava sijainti avoimessa maastossa, mikä salli myös laajan näkyvyyden lähestyvän vihollisen varalta.

Nobunaga halusi rakentaa täysimittaisen linnakaupungin, jonne hän pystytti hyvin puolustettuja koteja kenraaleilleen, Jōdo-suuntauksen buddhalaisen temppelin ja asuntoja tavalliselle kansalle pienen matkan päähän linnasta. Ihmisten houkuttelu asumaan uuteen kaupunkiin oli kuitenkin aluksi vaikeaa. Kesällä 1577 Nobunaga antoi asetuksen, joka takasi asukkaille vapautuksen veroista sekä rakennus- ja liikennemaksuista ja pakotti kaikki Nakasendō-tien matkustajat pysähtymään kaupungissa yöksi, mikä toi tuloja kaupungin majataloille. Vuoteen 1582 mennessä kaupungin asukasluku oli kasvanut 5 000:een. Monien vaikutusvaltaisten poliitikkojen vastaanottamisen lisäksi Azuchin linnassa pidettiin vuonna 1579 tapahtuma, joka tunnetaan nykyään Azuchin uskontodebattina. Se käytiin buddhalaisten Nichiren- ja Jōdo-suuntausten välillä.

Kesällä 1582 aivan Nobunagan kuoleman jälkeen Honnōjin välikohtauksessa Nobunagan pettäjän Akechi Mitsuhiden joukot hyökkäsivät linnaan. Se sytytettiin tuleen – joidenkin kertomusten mukaan tulipalon saivat aikaan ryöstelevät kaupunkilaiset tai yksi Nobunagan pojista. Mitsuhide ei siten koskaan onnistunut linnan miehittämisessä. Japanin historian Azuchi-Momoyama-kausi on saanut nimensä osittain Azuchin linnasta. Nykyään siitä on enää jäljellä kiviperustukset. Siitä on kuitenkin rakennettu kopio samurai-teemapuistoon Isen lähelle, ja täysikokoinen kopio linnan tornin ylimmistä kerroksista on lisäksi nähtävillä Nobunaga no Yakatan museossa lähellä linnan raunioita.

Kategoriat:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
24 march 2019
An unbelievable ¥700 to walk up the hill to see the view and ruins. An eye watering ¥1200 if you want to see the small temple too. I’d suggest ¥500 for both as a more appropriate fee.
4 april 2017
土地を所有する摠見寺が「拝観料」の名目で入城料を徴収し始めたのが2006年9月(当初500円、2017/4現在700円)。大手道のみを入口とするために、百々橋口の登山道を封鎖した。自由に散策できたかつての安土山が良かった。
Sijainti
Kartta
Osoite

0.3km from 6210 Azuchicho Shimotoira, Omihachiman, Shigan prefektuuri, Japani

Hanki reittiohjeet
Aukioloajat
Sun 9:00 AM–5:00 PM
Mon 9:00 AM–5:00 PM
Tue 11:00 AM–5:00 PM
Wed 9:00 AM–5:00 PM
Thu 11:00 AM–5:00 PM
Fri 10:00 AM–6:00 PM
Viitteet

安土城跡 on Foursquare

Azuchin linna on Facebook

Hotel New Omi

alkaen $87

Ohmihachiman Station Hotel

alkaen $57

Green Hotel Yes Omihachiman

alkaen $86

Comfort Inn Omihachiman

alkaen $0

Best Inn Omihachiman

alkaen $61

Machiya Inn

alkaen $145

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hikonen linna

Hikonen linna (jap. 彦根城, Hikone-jō) on linna Hikonessa, Shigan prefek

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Biwa (järvi)

Biwa-järvi (Шаблон:K-ja) on Japanin suurin järvi, Shigan prefekt

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Minakuchi Castle

Minakuchi Castle (水口城, Minakuchi-jō), also known as Hekisui Castle

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hiyoshi Taisha

The Hiyoshi Taisha shrineШаблон:Nihongo is a Shinto shrine locat

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Enryaku-ji

Enryaku-ji (jap. 延暦寺) on buddhalainen temppeli ja luostari Japan

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mount Kurama

Mount Kurama (鞍馬山) is a mountain to the north-west of the city of Ky

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Ginkaku-ji

Ginkaku-ji (銀閣寺, Ginkaku-ji), the 'Temple of the Silver Pavil

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Philosopher's Walk

The Шаблон:Nihongo is a pedestrian path that follows a cherr

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Neuschwanstein

Neuschwansteinin linna (saks. Schloss Neuschwanstein, tarkoittaen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Prahan linna

Prahan linna (Шаблон:K-cs) on keskiajalla perustettu linnoitus Praha

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Castel Sant'Angelo

Castel Sant'Angelo ('Pyhän enkelin linna'), eli Hadrianuksen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Frederiksborgin linna

Frederiksborgin linna (Шаблон:K-da) on linna Hillerødin kunnas

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Lednice–Valtice Cultural Landscape

The Lednice-Valtice Cultural Landscape (also Lednice-Valtice Area or

Katso kaikki vastaavat paikat