Athene Niken temppeli

Athene Niken temppeli (kreik. Ναός Αθηνάς Νίκης, Naós Athínas Níkis) on temppeli, joka sijaitsee Ateenan Akropoliin länsilaidalla Propylaian eteläpuolella. Se on omistettu Athene Nikelle eli voitonjumalatar Niken hahmon omaksuneelle Athenelle.

Historia

Temppelin rakentaminen alkoi vuonna 435 eaa., ja se valmistui vuonna 420 eaa. Temppelin suunnitteli Kallikrates. Samalla paikalla on ollut sodanjumalille osoitettuja pyhäkköjä jo mykeneläisellä ajalla ja muun muassa varhaisempi temppeli, jonka persialaiset tuhosivat vuonna 480 eaa.

Vuonna 1687 osmanit purkivat temppelin ja käyttivät sen kiviä Akropoliin linnoittamiseen venetsialaisten piirittäessä linnavuorta. Vuonna 1834 Kreikan itsenäistymisen jälkeen paikalla aloitettiin tutkimukset, ja temppeli rakennettiin uudelleen vuoteen 1838 mennessä. Tämän jälkeen temppeli on koottu uudestaan kahdesti vuosina 1940 ja 1998, koska muun muassa sen perustukset on pitänyt tehdä uudestaan.

Rakennus

Temppeli edustaa joonialaista tyyliä, ja se on Akropoliin ensimmäinen puhtaasti joonialainen rakennus. Temppelin kummassakin päädyssä on neljä pylvästä, ja sen keskellä on cella. Pausaniaan kuvauksen perusteella temppelissä oli puinen Athene Niken patsas, jonka toisessa kädessä oli granaattiomena ja toisessa kypärä. Patsaalla ei ollut siipiä, mikä olisi ollut Niken patsaalle tyypillistä. Siksi sitä kutsuttiin nimellä Apteros Nike (”Siivetön Voitto”). Kerrotaan, että siivettömyyden tarkoituksena olisi ollut se, ettei jumalatar voisi koskaan jättää Ateenaa.

Temppelin ympäri kulki friisi kaikilla sen neljällä sivulla. Itäsivun friisi esitti olympolaisia jumalia ja muiden sivujen friisit historiallisia taisteluja, kuten vuoden 490 eaa. Marathonin taistelua. Temppelin friisit ovat Akropolis-museossa lukuun ottamatta joitakin osia, jotka ovat British Museumissa.

Julkaise kommentti
Vihjeitä
Carl Griffin
26 december 2015
Built in 420BC and is the earliest Ionic temple on the Acropolis.
Visit Greece
23 october 2014
The Temple of the Athena Victory (Wingless Victory), was built circa 420 BC in commemoration of the victory of the Greeks against the Persians.
Murat
18 april 2016
Beautiful, more delicate; dedicated to the goddesses of ancient Greek. Make a full walk around, back sidebis different than front.
Jan Rosenberg
16 february 2015
The best time to visit is the early morning.
VacazionaViajes
1 october 2012
El pequeño templo erigido con un estilo jónico albergaba una imagen de Atenea Niké, símbolo de la victoria, a la que se le cortaron las alas para que la fuera imposible abandonar Atenas.
Daniele Giordano Il Sognatore
Per vederlo devi salire sino al partenone .. È a 30 metri. Ne trovi una ricostruzione nel museo archeologico
8.9/10
憑き狐娘 ja 20 967 useammat ihmiset ovat olleet täällä
Grecotel Pallas Athena

alkaen $180

Athens Tiare Hotel

alkaen $171

Alassia Hotel

alkaen $58

Claridge Hotel

alkaen $44

Elikon

alkaen $35

Ares Athens Hotel

alkaen $62

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Herodes Atticuksen odeion

Herodes Atticuksen odeion oli alkujaan jyrkästi kalteva teatteri,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Erekhtheion

Erekhtheion (Шаблон:K-grc) on Athene Polias -jumalattaren tempp

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Parthenon

Parthenon (Шаблон:K-grc) on Pallas Athenen doorilaistyylinen juhla

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Akropolis (Ateena)

Ateenan Akropolis on tunnetuin antiikin Kreikan linnavuorista,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Areiopagi

Areiopagi (muinaiskreikaksi Ἄρειος πάγος, Áreios págos eli 'Areen ku

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Dionysoksen teatteri

Dionysoksen teatteri oli merkittävä teatteri antiikin Kreikassa. D

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tuulien torni

Tuulien torni on Ateenassa sijaitseva 12,8 metrin korkuinen torni. Sen

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Attaloksen stoa

Attaloksen stoa (m.kreik. Στοά του Ἀττάλου, Stoa tou Attalou) on st

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Persepolis

right|thumb|300px|Persepoliin raunioita.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Erekhtheion

Erekhtheion (Шаблон:K-grc) on Athene Polias -jumalattaren tempp

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pasargadai

Pasargadai (Шаблон:K-fa, muinaispersiaksi Pâthragâda, Шаблон:

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Copán

Copán on esikolumbiaaninen mayakaupunki nykyisen Hondurasin

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Ħaġar Qim

Ħaġar Qim (IPA: [hæʤər'ʔi:m]) (English: Standing/Worshiping Stone

Katso kaikki vastaavat paikat