Ateenalaisten aarrekammio

Ateenalaisten aarrekammio (kreik. Θησαυρός των Αθηναίων, Thisavrós ton Athinaíon) on antiikin aikainen aarrekammio Delfoissa Apollonin pyhäkköalueella. Se sijaitsee Apollonin temppelin eteläpuolella pyhän tien varrella.

Aarrekammion rakennuttivat ateenalaiset noin vuonna 510–480 eaa. Toisen tulkinnan mukaan se olisi rakennettu 500-luvun lopulla eaa. demokratian voitettua tyrannian Ateenassa; toisen tulkinnan mukaan puolestaan Marathonin taistelun jälkeen noin vuonna 490–480 eaa. kiitollisuudenosoituksena voitosta. Paikalla oli kuitenkin myös tätä ennen varhaisempi ateenalaisten aarrekammio.

Aarrekammio oli yksi merkittävimmistä Delfoin pyhän tien varrella sijainneista lukuisista aarrekammioista. Rakennuksessa säilytettiin merkittävien sotavoittojen sotasaaliita sekä muita ateenalaisten Delfoin pyhäkölle antamia votiivilahjoja. Myöhäisantiikin aikana tai keskiajalla tuhoutunut rakennus koottiin uudelleen alueen arkeologisten kaivausten yhteydessä vuosina 1904–1906, koska siitä oli säilynyt tarpeeksi osia. Noin 80 prosenttia nykyisestä rakennuksesta on alkuperäistä.

Aarrekammio edustaa doorilaista tyyliä ja muistuttaa arkkitehtuuriltaan pientä kreikkalaista temppeliä. Se on rakennettu paroslaisesta marmorista. Sen cella avautuu itään ja sen etupuolella on kaksi pylvästä. Rakennukseen ei johda portaita, eikä sinne ollut yleensä tarkoitus astua sisään. Rakennuksen pituus on 9,75 metriä ja leveys 6,68 metriä. Rakennuksen friisi kuvaa Herakleen ja Theseuksen urotöitä. Seinät on peitetty piirtokirjoituksin. Niihin lukeutuvat tunnetuimpina niin kutsutut Delfoilaiset hymnit Apollonille sisältävät kirjoitukset, joissa on myös varhaista nuottikirjoitusta. Kirjoitukset antavat myös tietoja muun muassa delfoilaisista juhlista ja juhlakulkueista. Rakennuksen edustalla on kolmionmuotoinen tasanne, johon votiivilahjoja asetettiin nähtäville juhlien aikana.

Rakennuksen alkuperäiset metoopit ja Delfoilaiset hymnit sisältävät piirtokirjoitukset ovat nykyisin Delfoin arkeologisessa museossa.

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
Ateenalaisten aarrekammio: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
5.4/10
676 ihmiset ovat olleet täällä
Kartta
Athenian Treasury, Delfi 330 54, Kreikka Hanki reittiohjeet

Ateenalaisten aarrekammio on Facebook

Apollonia Hotel

alkaen $61

Iniohos Hotel

alkaen $37

Fedriades Delphi Hotel

alkaen $45

Pitho

alkaen $52

Olympic Hotel

alkaen $41

Artemis Hotel

alkaen $32

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kastalian lähde

Kastalian lähde (m.kreik. Κασταλίη, Kastaliē, kreik. Κασταλία

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Parnassos

Parnassos on vuori Keski-Kreikassa. Kreikkalaisessa mytologiassa vuori

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Osios Lukaksen luostari

Osios Lukaksen luostari (Шаблон:K-el on historiallinen linno

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Helikon

Helikon (Шаблон:K-grc, nykykreikaksi Ελικών, Elikón) on 1 749 metriä k

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mendenitsa

Mendenitsa (Ελληνικά. Μενδενίτσα), in the Middle Ages known as Bod

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Orchomenós (Boiotia)

Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Salmeniko Castle

The Salmeniko Castle (Ελληνικά. Κάστρο του Σαλμενίκου, Kast

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Ateenan kansallinen observatorio

Ateenan kansallinen observatorio (kreik. Εθνικό Αστερ

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Machu Picchu

Machu Picchu (ketšuaksi Machu Pikchu ’vanha vuori’ tai ’vanha huippu

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Akropolis (Ateena)

Ateenan Akropolis on tunnetuin antiikin Kreikan linnavuorista,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Old Town, Al-'Ula

The Old Town is an archaeological site near Al-'Ula, Medina Province,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Persepolis

right|thumb|300px|Persepoliin raunioita.

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Poseidonin temppeli (Sunion)

Poseidonin temppeli eli Sunionin temppeli (Sounionin temppeli) on

Katso kaikki vastaavat paikat