Aianín arkeologinen museo

Aianín arkeologinen museo (kreik. Αρχαιολογικό Μουσείο Αιανής, Archaiologikó Mouseío Aianís) on arkeologinen museo Aianín kaupungissa Kozánin kunnassa Kreikassa. Se esittelee kaupungin lähialueelta löydettyä esihistoriallista ja antiikin aikaista esineistöä.

Historia ja rakennus

Aianín arkeologinen kokoelma perustettiin alun perin vuonna 1970. Nykyinen museo perustettiin vuonna 1991. Museorakennus, joka sijaitsee kaupungin koillislaidalla, rakennettiin vuosina 1992–1997. Eräänä syynä sen rakentamiselle oli se, että alueen valtateiden rakennuksen yhteydessä tehtiin suuri määrä uusia löytöjä. Alueen vuoden 1995 maanjäristys sai aikaan sen, että vanha kokoelma siirrettiin vielä keskeneräiseen museoon samana vuonna. Museo avautui yleisölle lopulta vuonna 2002.

Museorakennus on kaksikerroksinen ja sen kokonaispinta-ala on 4 500 neliömetriä. Museossa on kahdeksan näyttelysalia, yhteensä 971 neliömetriä, joista kaksi, yhteispinta-alaltaan 242 neliömetriä, on avoinna yleisölle. Lisäksi museossa on tutkimus- ja konservointitiloja, luentosali, kirjasto sekä toimisto ja majoitustiloja. Museo on järjestänyt historiansa aikana useita antiikin aikaa havainnollistavia tapahtumia.

Kokoelmat

Museon kokoelmiin kuuluu löytöjä ennen kaikkea Aianesta eli antiikin Aianísta, joka oli Makedonian merkittävimpiin kuningaskuntiin kuuluneen Elimeian pääkaupunki. Lisäksi löytöjä on Aianín lähialueelta muun muassa haudoista ja tienrakennusprojektien pelastuskaivauksilta. Löydöt ajoittuvat esihistorialliselta ajalta noin 6000 eaa. roomalaiselle kaudelle 100-luvulle jaa. Merkittävimmät löydöt ajoittuvat myöhäiselle pronssikaudelle 1400–1100-luvuille eaa. sekä arkaaiselle ja klassiselle kaudelle 500–400-luvuille eaa. Museoesineisiin kuuluu muun muassa veistoksia, rakennusten koristeosia, keramiikkaa ja koruja.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta '
  • Lueteltu seuraaviin luokkiin:
    Julkaise kommentti
    Vihjeitä
    Aianín arkeologinen museo: lle ei ole vielä vinkkejä tai vinkkejä. Ehkä olet sinä ensimmäinen, joka lähettää hyödyllistä tietoa muille matkustajille?:)
    3.6/10
    237 ihmiset ovat olleet täällä
    Kartta
    Epar.Od. Eanis - Vathilakou 8, Eani 500 04, Kreikka Hanki reittiohjeet

    Αρχαιολογικό Μουσείο Αιανής on Foursquare

    Aianín arkeologinen museo on Facebook

    Veriopolis Hotel

    alkaen $49

    Hotel Aiges Melathron

    alkaen $79

    Hotel Pantelidis

    alkaen $64

    Villa Elia

    alkaen $67

    Hotel Doupiani House

    alkaen $110

    Hotel Kastraki

    alkaen $97

    Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

    Näytä kaikki Näytä kaikki
    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Lake Polyfytos Bridge

    The Lake Polyfytos Bridge (Greek: Γέφυρα της λίμνης του Πολυφύτου

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Olympos (Kreikka)

    Olympos on Kreikan korkein vuori. Se on 2917 (eräiden lähteiden m

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Meteora

    Meteora (Шаблон:K-el) on luostarialue Koillis-Kreikassa. Luost

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Rousánoksen luostari

    Luokka: Uskontoon liittyvät artikkelit

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Dispilió

    Dispilió (kreik. Δισπηλιό) on neoliittisen kauden aikaisen asutukse

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Orestiáda (järvi)

    Luokka: Maantieteeseen liittyvät artikkelit

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Platamon Castle

    The Platamon Castle (Ελληνικά. το κάστρο του Πλαταμώνα) is a Cr

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Pisoderi

    Pisoderi (Greek: Πισοδέρι) is a village 17 km west of Florina,

    Samanlaisia ​​nähtävyydet

    Näytä kaikki Näytä kaikki
    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Zeugma Mosaic Museum

    Zeugma Mosaic Museum, in the town of Gaziantep, Turkey, is the biggest

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Şanlıurfa Museum

    Şanlıurfa Museum (Turkish: Şanlıurfa Müzesi) is an archaeological muse

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    EYE Film Institute Netherlands

    EYE Film Institute Netherlands is a Dutch archive and museum in

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Şanlıurfa Archaeology and Mosaic Museum

    Şanlıurfa Archaeology and Mosaic Museum is a museum in Şanlıurfa (al

    Lisää toivelistaan
    Olen ollut täällä
    Käyty
    Charles H. Wright Museum of African American History

    The Charles H. Wright Museum of African American History is located in

    Katso kaikki vastaavat paikat