Tsukijin kalatori

Tsukijin kalatori (jap. 築地市場, Tsukiji shijō) on maailman suurin kalan ja muiden merestä saatavien tuotteiden tukkukauppa. Se on myös yksi maailman suurimmista ylipäätään ruokaa myyvistä tukkukaupoista. Alue sijaitsee Chūōn erillisalueessa keskellä Tokiota. Tori on suosittu vierailukohde ulkomaisten turistien keskuudessa, mutta vain harvat japanilaiset vierailevat siellä.

Sijainti

Tsukijin kalatori sijaitsee Tsukijishijōn metroaseman lähellä, Toei Ōedo -metrolinjan varrella. Tori koostuu kahdesta osasta. Sisempi alue (jonai shijo) on varsinainen tukkukauppa-alue, jossa muun muassa huutokaupat järjestetään ja suurin osa kalasta valmistetaan myytäväksi. Alueella toimii noin 900 myyjää pienissä pisteissään. Ulompana on alue, jossa toimii jälleenmyyjiä ja tukkukauppiaita. Täällä kaupat myyvät myös muuta kuin kalaa, esimerkiksi japanilaisia keittiövälineitä. Alueella toimii myös useita ravintoloita. Useimmat ulomman alueen kaupoista sulkevat ovensa alkuiltapäivästä. Sisemmän alueen toiminta lakkaa jo aiemmin.

Talous

Kalatorilta on saatavissa yli 400 erilaista tuotetta, jotka ovat peräisin merestä. Alkaen pienistä sardiineista ja päättyen 300 kg painoisiin tonnikaloihin. Kaikkea halvasta merilevästä hienoimpaan kaviaariin. Yli 700 000 tonnia kalatuotteita käsitellään vuosittain Tokion kolmella kalatorilla. Tsukiji yksin käsittelee päivittäin yli 2000 tonnia kalatuotteita. Työntekijöiden määrä vaihtelee 60 000 – 65 000.

Toiminta

Tori avaa ovensa aamulla klo 3 lukuun ottamatta sunnuntaita ja joitakin yksittäisiä viikolle sattuvia lomapäiviä. Myytävät tuotteet saapuvat Tsukijiin eri puolilta maailmaa kuorma-autoilla, laivoilla ja lentokoneilla. Huutokauppojen meklarit arvioivat tuotteet ja valmistelevat ne myytäviksi. Ostajat myös tarkastavat tuotteet ennen huutokaupan alkua.

Huutokauppa alkaa noin 5:20 ja siihen saavat osallistua vain lisensoidut henkilöt. Huutokauppa päättyy noin klo 7. Toiminta torilla on aktiivisimmillaan klo 5:30 – 8:00 ja tori hiljenee huutokaupan päättymisen jälkeen. Useat kaupat sulkevat jo klo 11 ja tori suljetaan siivoamista varten klo 13. Turistit voivat vierailla torilla klo 5 ja 6:15 välisenä aikana.

Aiheesta muualla

Lueteltu seuraaviin luokkiin:
Julkaise kommentti
Vihjeitä
George Joseph
16 june 2013
Get here well before 4:30am to see the tuna auctions. Note: Trains don't run at this time + they only take a limited amount of people so getting here earlier is better. Once in a lifetime experience!
Dens
20 february 2015
Seek out the biggest fish head you can find and take a photo with it. If you can beat this one, tweet me @dens.
Shawn Cheng
18 april 2014
Tuna Auction: By 3:30 we were already in group two. Cabs will not know to drop you. Make sure you lead them to the blue dot. Took us 30 minutes to find the entrance.
Artyom Fedosov
26 july 2016
Weird part of city sightseeing. Come at morning, take a look on this fish hell and then taste the most fresh sushi in your life near.
Victoria Gonzalez
2 march 2015
If you don't care about the fish auction, you can sleep in and go get yourself some delicious sushi for breakfast once the crowd has lessen around 10am
Karl Warden
3 april 2017
This place is awesome. We did not get in line at 2:30am for the tuna auction at 5:45 or whenever it starts BUT the food here is incredible! I especially loved the place in the photo called Matakoiya.
9.0/10
みやしー ., Se AKi ja 59 628 useammat ihmiset ovat olleet täällä
Keio Plaza Hotel Tokyo

alkaen $244

Keio Plaza Hotel Tokyo Premier Grand

alkaen $441

Hyatt Regency Tokyo

alkaen $342

Shinjuku Washington Hotel - Main Building

alkaen $113

Shinjuku City Hall Romantic Cabin

alkaen $0

THE KNOT TOKYO Shinjuku

alkaen $116

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Tsukiji Hongan-ji

Tsukiji Hongan-ji (築地本願寺), sometimes archaically romanized Hongwan-j

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Hamarikyu Gardens

Hamarikyu Gardens (浜離宮恩賜庭園, Hama-rikyū Onshi Teien) is a public park

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Nakagin Capsule Tower

The Nakagin Capsule Tower (中銀カプセルタワー, Nakagin Kapuseru Tawā) is

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kabuki-za

Kabuki-za (歌舞伎座) in Ginza is the principal theater in Tokyo for the

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Kyū Shiba Rikyū Garden

The Kyū Shiba Rikyū Garden (旧芝離宮恩賜庭園), also known as Kyū Shiba Rikyū O

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
SL Plaza (SL広場)

SL Plaza (SL広場) on turistinähtävyys, yksi Aukiot vuonna Tokio , Japan

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Karasumori Shrine

Karasumori Shrine (烏森神社, Karasumori Jinja) is a Shinto shrine located

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Godzilla Statue

Godzilla Statue on turistinähtävyys, yksi Valtavia veistoksia v

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Beşiktaş Sahili

Beşiktaş Sahili on turistinähtävyys, yksi Markkinat ja basaarit vuo

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Okage Yokocho (おかげ横丁)

Okage Yokocho (おかげ横丁) on turistinähtävyys, yksi Markkinat ja basaarit

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Sarona Market (שרונה מרקט)

Sarona Market (שרונה מרקט) on turistinähtävyys, yksi Markkinat

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Grand Bazaar, Istanbul

The Grand Bazaar (or Covered Bazaar, Türkçe. Kapalıçarşı ('Cov

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Adelaide Central Market

The Adelaide Central Market is a major tourist attraction and large

Katso kaikki vastaavat paikat