Jeesuksen syntymäkirkko

Jeesuksen syntymäkirkko (Kanisat al-Mahd) on yksi vanhimmista toimivista kristillisistä kirkoista arabikaupunki Beetlehemissä Trans-Jordanialle kuuluneella länsirannalla.

Kirkkoa alettiin rakentaa 326 keisari Konstantinuksen toimesta. Adoniksen lehdon puut kaadettiin ja luolan päältä louhittiin kiveä. Myöhemmän Hieronymuksen haudan vierestä johti käytävä luolaan. Kallioon tehtiin reikä, jotta kirkon lattialta saattoi nähdä luolaan. Reiän muodostaman aukon ympärillä oli kahdensankulmainen rakennelma lattiamosaiikkeineen. Neljä pylväsryhmää jakoivat basilikan viiteen laivaan. Sisäänkäynti järjestyi kolmen oven kautta länsisuunnasta kylän pääkadulta.

Vuonna 384 Betlehemiin tuli Eusebius Sophronius Hieronymus sekä 386 jalosukuinen roomalainen Paula sekä tämän tytär Eustochium. Kaikki kolme asettuivat Betlehemiin. Paula perusti naisluostarin asettuen itsekin sinne. Alueelle perustettiin myös miesluostari, johon Eusebius Sophronius Hieronymus asettui itse asumaan tehden Vulgata-käännöksen raamatusta.

Vuonna 529 Nablusin samarialaiset ryhtyivät kapinaan, jossa Jerusalem kärsi tuhoja. Myös Betlehemin uskotaan kärsineen vaurioita. Vanhimman kirkon jäännöksistä löytyi 1934 lattian alta kerros tuhkaa, palanutta puuta ja murskautuneita kattotiiliä.

Keisari Justinianuksen hallitusaikana 527-565 vanha kirkko hävitettiin ja uusi rakennettiin tilalle. Kahdeksankulmaisen kuorin tilalle tuli nykyinen kuori sekä poikkilaiva. Laivan länsiseinää siirrettiin edemmäs länteen päin, jolloin kirkkon pinta-ala laajeni. Neljä kolonnadia rakennettiin uudelleen. Länteen lisättiin eteinen, minkä vuoksi atrium voitiin siirtää edemmäs länteen. Aikaisemman kirkon mosaiikkilattiat peittyivät runsaan puolen metrin paksuiseen tuhkaan ja pudonneen katon palasiin, joiden päälle laitettiin marmorilattia. Kirkon lattialla ollut reikä peitettiin, mutta siihen tehtiin kaksi uutta sisäänkäytiä. Myös luolaa parannettiin verhoamalla sen seinät ja katto marmorilevyin. Eteisen yllä oleva ulkoseinä peitettiin Jeesuksen syntymää esittävällä mosaiikilla.

Persialaiset valtasivat Syyrian sekä hävittivät Jerusalemia 614, mutta he säästivät Betlehemin syntymäkirkon siksi, että kirkon edustalla mosaiikissa oli kuvattuna persialainen tietäjä.

Kristityt lakkasivat käyttämästä kirkkoa väliaikaisesti 634, koska eivät uskaltaneet tulla sinne siksi, että arabit olivat voittaneet kristittyjen armeijan Ajnadayn taistelussa. Jerusalem antautui kalifi Oman ibn al-Khattabille 638, joka saapui Betlehemiin rukoilemaan syntymäkirkon eteläiseen poikkilaivaan Mekkaan päin kääntyneenä. Hän takasi patriarkka Sofroniukselle kirkon koskemattomuuden muslimeilta sekä rajoitti muslimien oikeuden rukoilla kirkossa yhteen henkilöön kerrallaan siten, ettei sinne kutsuttu rukoilemaan musessinin rukouskutsusta. Tätä rajoitusta ei myöhemmin kunnioitettu, vaan eteläisen apsiksen mosaiikit poistettiin ja sinne sijoitettiin islamilaisia kirjoituksia tilalle. Oman ibn al-Khattabin rukoilupaikkaa ryhdyttiin kutsumaan Omarin moskeijaksi.

Vuonna 808 keisari Kaarle Suuri pyysi raportoimaan luostareista Pyhällä maalla. Silloin Betlehemissä oli vain 15 pappia ja munkkia sekä kaksi Simeon Styliitan seuraajaa pylväiden päässä istuen.

Muslimivalloittajien ja kristittyjen alamaisten uskonrauha säilyi ja pelasti kirkon hävitykseltä 1009, kun Egyptin hallitsija al-Hakim määräsi maassaan kristillisten muistomerkkien yleisen hävittämisen.

Vuonna 1099 saapuivat ristiretkeläiset. Gottfried Bouilloinilainen piti armeijaansa reservissä Emmauksessa. Betlehemistä pyydettiin apua saraseenien hyökkäystä pelättäessä, minkä seurauksena Tankred lähti apuun noin sadan sotilaan voimalla. Tankred nosti lippunsa basilikan torniin, minkä jälkeen kirkolle tuli myös ristiretkeläisille oma merkityksensä. Jouluna 1100 latinalaisen kuningaskunnan ensimmäinen kuningas Balduin I kruunattiin kirkossa. Se sai katedraalin arvon 1109. Ensimmäiseksi piispaksi valittiin prorien johtaja Aschetin. Kuningas Balduin II kruunattiin katedraalissa 1122.

Ristiretkeläiset rakensivat Augustinuksen kaniikeille kirkon pohjoispuolelle myöhemmin annetun luostarin,joka ympäröitiin puolustuslaittein: muurein ja tornein. Katedraalia restauroitiin 1161-1169. Fasadi koristeltiin mosaiikilla 1163 Manuel Konmenosin toimesta.

Krimin sota

Fransiskaanien ja ortodoksien väliset riidat alkoivat 1500-luvulla. Välimieheksi joutui islamilainen Korkea portti. Fransiskaanit saivat syntymäkirkon haltuunsa 1690 ja he laittoivat lattialle uuden tähden aikaisemmin viedyn tilalle 1717. Tähdessä luki Hic de Virgie Maria Iesus Christus natus est.

Kreikkalaiset munkit karkottivat 1757 fransiskaanit syntymäkirkosta. Tämän jälkeen roomalais-katoliset ja ortodoksit ovat olleet riidoissa syntymäkirkon hallinnasta, johon ajoittain myös armenialaiset ortodoksit ovat ajoittain osallistuneet. Jopa verisiä konflikteja syntyi erityisesti kristikunnan suurimpina juhlina, jouluna ja pääsiäisenä.

Fransiskaanien 1717 tuoma tähti vietiin 12. lokakuuta 1847, mutta sulttaani Abdul Mejid pakotti kreikkalaiset ortodoksit palauttamaan tähden 1853.

Tähden lisäksi fransiskaanien ja ortodoksien välillä oli kiistaa basilikan pääoven ja kryptan avainten hallinnasta, mikä johtivat lopulta kiistaan Ranskan keisariksi julistautuneen presidentin Napoleon III:n ja Nikolai I:n välille sekä lopulta Krimin sotaan.

Aiheesta muualla

Julkaise kommentti
Vihjeitä
R. Man
8 january 2011
If you are a small group, 5 or less people go to the left side of the greek alter and ask the Palestinian police officer to let you in from the EXIT. Sometimes it works. Enjoy
Kyriakos G. ???? ????
19 november 2017
So much pilgrims! The queue inside was gigantic. If you can find a way to bypass the queue, do it firmly! Nice garden in the backyard!
William Ng
4 may 2019
Come early to be at the head of the line to go down to the grotto (in the Greek Orthodox part). Manger on the left, and the spot Jesus was born on the right (marked with a 14-point silver star).
The White House
24 march 2013
President Obama toured the crypt containing the birthplace of Jesus during his visit to the Church of the Nativity.
Angeline Teoh
9 december 2019
This is the oldest church standing in Israel. They are still excavating many areas in the church as there are remains of old buildings during the bezantine and crusaders era
Olga ????????
20 october 2021
Христианская церковь в Вифлееме, построенная, согласно преданию, над местом рождения Иисуса Христа. Наряду с храмом Гроба Господня является одним из двух главных христианских храмов  Святой земли.
Saint Gabriel Hotel

alkaen $130

Jacir Palace Hotel Bethlehem

alkaen $140

Manger Square Hotel

alkaen $90

Grand Park Hotel Bethlehem

alkaen $99

Ararat Hotel

alkaen $100

Alexander Hotel

alkaen $70

Suositeltava nähtävyyksiä lähellä

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Betlehem

Betlehem tai Beetlehem (arabiaksi بيت لحم, bayt lahm) on 20

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Mosque of Omar (Bethlehem)

The Mosque of Omar (Arabic: مسجد عمر‎) is the oldest and only mosque i

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Cremisan

The Cremisan Monastery is a Salesian monastery in the West Bank, near

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Herodion

Herodion oli Herodes Suuren rakennuttama linnoitettu palatsi, joka

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Judean Mountains

The Judean Mountains, (العربية. جبال الخليل; Transliteration:

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Jerusalem Biblical Zoo

The Tisch Family Zoological Gardens in Jerusalem - The Biblical Zoo,

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Monastery of the Cross

The Monastery of the Cross is a monastery in the Nayot neighborhood of

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Israelin kansallismuseo

Israelin kansallismuseo (hepreaksi ‏מוזיאון ישראל, ירושליםR

Samanlaisia ​​nähtävyydet

Näytä kaikki Näytä kaikki
Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Pyhän haudan kirkko

Pyhän haudan kirkko Jerusalemissa on rakennettu paikalle, missä J

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Bărboi Church

The Bărboi Church (română. Biserica Bărboi), dedicated to Saints Pet

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Aleksanteri Nevskin katedraali (Sofia)

Aleksanteri Nevskin katedraali (Шаблон:K-bg) on Bulgarian pääka

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Aleksanteri Nevskin katedraali (Tallinna)

Aleksanteri Nevskin katedraali Viron pääkaupungissa, Tallinnassa, on v

Lisää toivelistaan
Olen ollut täällä
Käyty
Chrám svätého Iľju (Jaroslavľ)

Chrám svätého Iľju (rus. Це́рковь Ильи́ Проро́ка) je pr

Katso kaikki vastaavat paikat